Tekijänoikeuskaappausten valvontakeskus - TKVK.org → TKVK:n taustoista
Tekijänoikeuskaappausten valvontakeskus (TKVK) valvoo tekijänoikeuskaappauksia. Tällä sivulla kerrotaan syitä TKVK:n perustamiselle. Erillisellä sivulla annetaan tietoja TKVK:sta.
Tekijänoikeuskaappaus tarkoittaa sitä, että joku yrittää omia itselleen oikeuksia, jotka eivät hänelle kuulu. Tekijänoikeuskaappari väittää tai antaa ymmärtää tekijänoikeuslain antavan hänelle jossakin asiassa määräysvaltaa tai muita oikeuksia, joita hänellä ei todellisuudessa ole.
Laissa ei ole tekijänoikeuskaappaus-nimistä tekoa, mutta sellainen olisi oikein sopiva tällaisiin tilanteisiin. Tekijänoikeuskaappaus on siis moitittavaa, mutta ei laitonta tai rangaistavaa. Esimerkiksi kuluttajansuojalaki, laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa, hallintolaki ja rikoslaki sisältävät tosin säännöksiä harhaanjohtavien tai totuudenvastaisten väitteiden käytöstä, mistä syystä tekijänoikeuskaappaus voi ainakin joskus olla vähintään kiellettyä.
Tekijänoikeuden loukkaamisesta rangaistaan ankarasti. Sen sijaan tekijänoikeuskaapparin ei juuri tarvitse pelätä seuraamuksia. Tekijänoikeuslaki on monimutkainen ja epäselvä, mistä syystä jo valmiiksi erittäin ankaraa lakia tulkitaan käytännön tilanteissa ylivarovaisesti, jotta ei vahingossakaan rikottaisi kenenkään oikeuksia. Seurauksena yhä useampi asia tai toiminto päätyy lukkojen taakse jonkin kuvitellun yksinoikeuden perusteella.
Keksityt nimikkeet "tekijänoikeuskaappaus", "tekijänoikeuskaappari", "tekijänoikeuden luvaton käyttöönotto" (vrt. auton luvaton käyttöönotto) ja "tekijänoikeusvarkaus" ovat parodioita oikeudenhaltijajärjestöjen retoriikasta, jossa tekijänoikeuden todelliset ja kuvitellut rikkomukset rinnastetaan henki- ja omaisuusrikoksiin. Jopa laillista kopiointia on verrattu fyysisten esineiden varastamiseen. Ihmisiä on kutsuttu (koti-, netti- tms.) piraateiksi, vaikka vielä nykyäänkin merillä toimivat oikeat piraatit ovat ryöstäjiä ja murhaajia.
TKVK:ta ei pidä sekoittaa Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:een (TTVK, Antipiracy.fi), joka on oikeudenhaltijoiden etujärjestö. TTVK esittää oikeudenhaltijajärjestöjen tulkintoja tekijänoikeuteen liittyvistä laeista ja muista asioista. TTVK:n Internet-tarkastajat myös jäljittävät ja yrittävät saada edesvastuuseen niitä, jotka ovat loukanneet TTVK:n edustamien oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuksia. Tätä tehtävää varten TTVK muun muassa haluaisi itselleen poliisin valtuuksia. TTVK:lla on myös "Piratismi Hotline", jonne voi antaa vinkkejä laittomasta toiminnasta. TTVK:n toimintaa rahoittavat sen jäseninä olevat oikeudenhaltijajärjestöt. Ostamalla tyhjiä CD-R-levyjä tai videokasetteja rahoittaa myös TTVK:n toimintaa, koska TTVK saa osuuden Teosto ry:n keräämästä hyvitysmaksupotista - esimerkiksi vuonna 2005 TTVK sai 119.000 euroa hyvitysmaksutuloja.
Tekijänoikeuslainsäädännössä ei ole kyse pelkästään TTVK:n kaltaisten yhdistysten edustamien mediayhtiöiden ja tiettyjen ammattiryhmien saavutetuista eduista. Kyse on myös tavallisten ihmisten oikeudesta käyttää tietoa, jolle jatkuvasti kiristynyt tekijänoikeuslainsäädäntö asettaa yhä enemmän rajoituksia.
Uusi yhteisöraukeamispykälä kieltää monien ulkomaisten kirjojen ja elokuvien myynnin Suomessa. Mediayhtiöt voivat käyttöestojen avulla päättää ihmisten puolesta millä laitteella, milloin ja missä teosta saa katsella tai kuunnella, esimerkkinä Piraattitehdas.fi:n sarjakuva (ks. oikean laidan kuvat ja kuvateksti). Kopioita saa valmistaa vain "laillisesta lähteestä", mikä tekee meistä kaikista lain rikkojia: tavallisen ihmisen on mahdotonta tietää, ovatko esimerkiksi satunnaisen webbisivun mukana katsottavaksi kopioituvat kuvat näytillä laillisesti. Tekijänoikeus kestää käytännössä ikuisuuden, 70 vuotta tekijän kuolemasta, minkä takia teokset lahoavat käyttämättöminä arkistoihin, koska oikeudenhaltijaa, jolta pitäisi pyytää lupa teoksen käyttöön, ei löydy, tai oikeudet omistavaa perikuntaa tai mediayhtiötä ei asia kiinnosta. Sotaveteraanikuoron laulunjohtaja on ihmeissään, kun ulkomainen mediajätti rahastaa veteraaneja sodanaikaisen marssilaulun esittämisestä. Mobiili-TV-hankkeet kaatuvat ja kansakunnan kilpailukyky tietoyhteiskunnan tekniikoiden ja palveluiden alalla murenee tekijänoikeusjärjestöjen vaatiman kaksoisrahastuksen vuoksi.
Lista jatkuu ja jatkuu ja sillä on hyvin vähän tekemistä "artistin toimeentulon" tai muiden taloudellisten argumenttien kanssa, joilla tekijänoikeuden kiristyksiä markkinoidaan. Tekijänoikeusasioista vastaavan ministerin käsitys, jonka mukaan "tekijänoikeuslaissa säädetään tekijänoikeuksista, kuluttajansuojalaissa kuluttajan oikeuksista", on auttamattomasti vanhentunut.
Tekijänoikeus antaa tekijälle rajoitetun yksinoikeuden määrätä teoksensa käytöstä. Kirjasta saa esimerkiksi valmistaa valmistaa kappaleita myyntiä varten vain tekijän luvalla. Toisaalta, tekijänoikeuslaki takaa teosten käyttäjille tiettyjä oikeuksia (tekijänoikeuden rajoitukset). Omistamansa kirjan saa esimerkiksi myydä edelleen, eikä tekijä voi sitä estää (tosin uuden yhteisöraukeamispykälän ansiosta vanhan kirjan myyminen voi olla tietyissä tapauksissa laitonta).
Tekijänoikeudet ulottuvat paljon laajemmalle kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Kyse ei ole vain elokuvien tai musiikkiäänitteiden kaltaisista suuryritysten markkinoimista massatuotteista. Tekijänoikeuslakia onkin kutsuttu "tietoyhteiskunnan perustuslaiksi". Tekijänoikeuteen eivät nojaa pelkästään ammatikseen tai ylipäätään rahasta luovaa työtä tekevät, vaan se koskettaa ihan kaikkia.
Pop-muusikko, elokuvatuottaja, toimittaja, tiedemies, valokuvaaja, säveltäjä, taidemaalari, puuseppä, teollinen muotoilija, ohjelmoija ja kirjailija eivät ole erityisroolissa jonkin kuvitteellisen tekijänoikeuskuilun oikeudenhaltijoiden puolella. Jokainen on tekijä. Yhä useampi julkaisee netissä kirjoituksiaan, valokuviaan ja tietokoneohjelmiaan - usein ilman kaupallista motivaatiota. Remiksaus on varsin yleinen harrastus. Teosten käyttäjistä on yhä suuremmassa määrin tulossa tekijöitä.
Tekijänoikeuslain valmistelussa tällainen toiminta on kuitenkin sivuutettu täysin. Tekijänoikeuslain filosofia on kärjistettynä, että suuryritysten ja keskusjärjestöjen edustamat "tekijät" tuottavat teoksia rahallista korvausta vastaan ja "kuluttajat" "käyttävät" niitä, tekemättä itse mitään luovaa.
Käyttöestot (tekniset suojaukset) laajentavat oikeudenhaltijan määräysvaltaa entisestään. Käyttöeston avulla mediayhtiö voi päättää millä laitteella, missä ja milloin teosta voi katsella tai kuunnella. Käyttöesto voi estää siteeraamisen - esimerkkinä siteeraamisen estävästä suojauksesta on Piraattitehdas-sarjakuva. Sähköisen kaupan turvalausekkeen mukaan käyttöestoa ei saa kiertää mistään syystä, edes siksi, että näkövammainen voisi teoksen lukea. Painettu kirja kestää monta sukupolvea, mutta käyttöestetty teoskappale voi osoittautua lyhytikäiseksi kertakäyttötuotteeksi.
Tekijänoikeus muodostuu perustuslaissa turvatun sananvapauden näkökulmasta merkitykselliseksi rajoitukseksi, kun se antaa oikeudenhaltijoille melkein rajattoman määräysvallan siihen, miten, kuka ja missä saa katsella ja kuunnella julkaistuja teoksia.
Lakeja lobatessaan suomalaiset oikeudenhaltijajärjestöt väittivät, että käyttöestot ovat välttämättömiä musiikin verkkokaupan kannalta. Väite osoittautui harhaanjohtamiseksi viimeistään huhtikuussa 2007, kun levy-yhtiö EMI ja Apple ilmoittivat luopuvansa käyttöestosta musiikin verkkokaupassa. Toki monet länsimaiset verkkokaupat ovat jo vuosia myyneet käyttöestotonta musiikkia, mutta suuret levy-yhtiöt eivät aikaisemmin ole suostuneet myydä mainstream-musiikkia verkossa muuten kuin käyttöestettynä.
Tekijänoikeuksien käyttö on paljon muutakin kuin "kaikki oikeudet pidätetään". Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat Creative Commons sekä ohjelmistoalalla GNU-projekti ja lukuisat muut vapaan ja avoimen lähdekoodin projektit, joita suomalaiset tekijänoikeusjärjestötkin käyttävät.
Tekijänoikeuslakia pitää muuttaa. Mediayhtiöiden, oikeudenhaltijajärjestöjen ja tekijöiden sekä yhteiskunnan ja teosten käyttäjien oikeudet pitää tasapainottaa. Lakiteksti pitää kirjoittaa ymmärrettäväksi. Ennen sitä lain haittavaikutuksia voi yrittää vähentää karsimalla pahimpia ylilyöntejä.
Lakien valmistelussa pitäisi vihdoinkin ymmärtää, että kyse ei ole pelkästään siitä, että mitä yksinoikeuksia tekijä, tai yritys tai järjestö jolle tekijä on myynyt oikeutensa, tarvitsee. Vähintään yhtä tärkeä kysymys on, että miten ihmisten (ja muiden tekijöiden!) pitää saada käyttää teosta - ilman että oikeudenhaltija voi sen estää tekijänoikeuteen vedoten.
Luovan työn tekijällä tulisi olla, niin halutessaan, todellinen mahdollisuus saada työstään käypä korvaus ilman, että tekijänoikeudesta tulee luovuutta ja kehitystä jarruttava keskusjärjestöjen hallinnoima rahastusautomaatti. Korvauksen saaminen pitää järjestää siten, että tarjoaa suotuisan ympäristön luovan työn tekemiselle. Nykyinen käytäntö monin osin jarruttaa ja hankaloittaa luovaa työtä.
Mekanismeja on loputtomiin. Nykyinen käytäntö on vain yksi monista mahdollisista yhdistelmistä eri mekanismeja, joita käyttäen voidaan päästä tilanteeseen, jossa luovalle työlle annetaan sille kuuluva (taloudellinenkin) arvostus.
Nykyään käytetään niin sanottuja pakkolisensointimenettelyjä (esim. musiikin radiosoitto), veron luonteisia maksuja ("kasettimaksu"), yhteiskunnan suoria tukia luovan työn tekijöille sekä yksityisiä ja julkisia mesenaatteja. Yksistään ohjelmistoalalla on lukuisia käypiä ansaintalogiikoita, joilla ohjelmoijat itsensä elättävät. Monelle esiintyvälle taiteilijalle esiintymispalkkiot ovat tärkein tulonlähde.
Maailmalla on lukuisia käyttöestotonta musiikkia myyviä verkkokauppoja. Mihin käyttöestoja oikeasti tarvitaan?
Asia on yritetty esittää artistien ja kuluttajien vastakkainasetteluna, vaikka suurin poru on aiheutunut viihdeteollisuuden sopeutumattomuudesta tekniseen kehitykseen. Monet oikeudenhaltijajärjestöt ja mediayhtiöt ovat yrittäneet mustavalkoistaa ongelman valinnaksi tekijänoikeuksien kiristämisen ja tekijänoikeuksien poistamisen, tai "elokuvien ja musiikin vapaan Internet-levityksen", välillä. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat vaihtoehdot.
Tämä dokumentti on Public Domainia.
